perjantai 30. elokuuta 2013

Oppi&Ilo

Tokaluokkalaisilla on tvt-tuntinsa aina viikon ensimmäisellä koulutunnilla. Maanantaiaamuna kello 8.15 he ja minä yritämme sitten vaikuttaa pirteiltä ja innokkailta oppimaan lisää. Tällä viikolla keskityimme tutustumaan siihen, mitä Oppi&ilo -sivuilla on tarjottavana.
 
 
Me käytämme tietokonetunneilla nimenomaan Pelaa ja puuhaile -sivuja, joilta löytyy paljon opettavaista ja kiinnostavaa.




 
Välitunnin alkaessa yhdeksältä oppilaita sai taas hoputtaa sulkemaan koneensa, niin hyvin he viihtyivät tehtävien parissa.

maanantai 19. elokuuta 2013

Kirjautumista ja Hertan maailmaa

Kakkosilla oli tänä aamuna ensimmäinen tämän lukuvuoden tvt-tunti. He kävivät jo ensimmäisellä luokalla luonani kerran viikossa, joten moni asia oli tuttua ennestään. Tosin ekalla luokalla minä avasin aina koneet valmiiksi ja kirjauduinkin (aika urakka, sentään 10 konetta), mutta tänään he tekivät sen itse.

Näytin ensin projektorilla kirjautumisen. Ctrl+Alt+Del...


Käyttäjätunnus ja salasana on sama kaikille oppilasverkon koneille ja ne lukevat pysyvästi taululla. Näytin myös, miten työpöydältä etsitään koulun pikakuvake, mennään etusivulta luokkien sivuille, muistetaan valita nyt jo tokaluokkalaisten sivun viime kevään ykkösen jälkeen ja sieltä sitten löytää oikea linkki Ylen:n Hertan maailman sivulle.

Oppilaat menivät minun määräämäni parin kanssa koneille. Työrauha säilyy tällä aika vilkkaalla luokalla parhaiten, kun se pahin sähläyskaveri ei istu siinä vieressä. Kirjautuminen onnistui hyvin ja oikea nettisivukin löytyi hienosti. Kuulokkeita on kaksi joka koneella, mutta niitä ei oltu vielä kevään jälkeen käytetty, joten hetki meni jakopaloja liittäessä. Nopeasti kaikki kuulivat. Meillä on ihan halvat kuulokkeet, jotka ovat toimineet jo monta vuotta.

Hertan maailmassa parit sitten vuorotellen valitsivat tehtäviä ja tekivät hyvin keskittyen niitä lopputunnin.

Viimeiseksi suljettiin kaikki sivut, sammutettiin kone, laitettiin näyttö pois päältä, työnnettiin jakkarat tietokonepöytien alle ja lähdettiin välitunnille!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

iPad alkuopetuksessa

En malta olla mainostamatta yhden tämän blogin kirjottajan, Arja Rinneahon toista blogia iPad alkuopetuksessa - Kokeiluja kohti kirjatonta koulua. Siellä on kuvien kera käytännönläheisesti kerrottu, miten heidän koulullaan Pirkkalassa on hyödynnetty mini-ipadeja alkuopetuksessa.

Kannattaa käydä katsomassa! Minä vinkkaan ehdottomasti meidän koulumme alkuopettajille!

Sari